keskiviikko 11. joulukuuta 2013

BONFIRE HEART~








































Nyt saatte taas vaihteeksi ihan normaalin postauksen matka-, haastepostauksien yms. jälkeen. :D Eilen ehdin viimein ulos kuvailemaan Ceccua, mikä on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Kuten näkyy, lunta on tänne Etelä-Suomeenkin satanut, mutta tänään nuokin vähät sitten taas sulivat. :'c Toivotaan että maa saataisiin valkoiseksi edes jouluksi. Pohjoisessa päin lunta taitaakin olla ilmeisesti ihan  riittämiin? :D
 Mutta, takaisin aiheeseen. En itse ole kamalan tyytyväinen noihin kuviin, valo ja kuvakulmat ovat vähän mitä ovat, etenkin kun blogger vielä latisti värejä vähän. Oli kuitenkin kivaa kuvata Ceciliaa pitkästä aikaa, etenkin siitä syystä, että Ceccu on mun eka pullip ja reilun kahden vuoden taipaleella oon oppinut tuntemaan tyttöä aika hyvin sekä siinä samalla itseänikin, oppinut paljon nukeista ja kuvaamisesta (tietenkin sitä oppii kaiken aikaa lisää, mutta silloin nukkeilun alussa tuntui oppivan jotain uutta vähintään kerran päivässä :3) lisäksi muistojakin on kertynyt eniten juuri Cecilian kanssa. c:

Ehdotelkaa toki postausideoita, ajattelin ainakin väsätä lähiaikoina jotain jouluteemaista shoottia ja esitellä itsetehtyjä pullip -vaatteita, mutta ideoita otetaan vastaan, nyt kun mulla on taas aikaa postailuun koeviikkojen jälkeen. c:

10 kommenttia:

  1. Täältä pohjosesta lunta löytyy :-) Mutta aivan ihania talvisia kuvia kuitenkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jonsku!♥ Tänne taitaa kyllä tulla musta joulu, mutta hyvä että edes jossain on lunta :D

      Poista
  2. Itsekin tulin surulliseksi kun lumi sateen mukana lähti. Kuvat ovat kuitenkin kivoja. Itse lisään kuvat nykyään flickrin kautta jolloin laatu ei kärsi. :)

    http://heartofplastic.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :3 Ja joo, oon kuullut muidenkin lisäilevän Flickrin kautta, pitäisi itsekin kokeilla.

      Poista
  3. ihania kuvia<3 Ja kaunis maisema<3<3<3

    VastaaPoista
  4. Söpöjä kuvia, varsinkin ensimmäinen ^----------^ ♥ Ja mä rakastan tota bonfire hearts kappaletta ihan kauheesti kun se on vähän niikun mun ja mun parhaan kaverin kappale :D Ok :D Nyt tekis mieli lähteä kuvaamaan, kun oon ryhdistäytyny kunnolla ton blogi-homman kanssa! Oon ihan täpinöissäni!!! Ja anteeksi kun en ole taaskaan kommentoinut mutta tässä nyt ollaan! haha ;)

    Ja hyvää joulua sulle ja sun supersöpölle nukkeporukalle :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti, mäkin rakastan tota bonfire heart :a.♥ :3 Ihanaa joulua myös sulle! c:

      Poista