sunnuntai 30. marraskuuta 2014

ENSIMMÄINEN TALVIPÄIVÄ



























































Kuvat on otettu viikko sitten sunnuntaina. Silloin sitä lunta vielä oli. Ärsyttää tuo kamala loska ja synkyys mitkä ulkona tällä hetkellä vallitsevat, ulkokuvaamisesta on turha haaveillakkaan, eikä sisäkuvien ottaminen huonossa valaistuksessakaan kamalasti houkuta. Taitaa olla sitä paljon puhuttua kaamosmasennusta.
Ettei nyt menisi aivan synkistelyksi, niin hyvää ensimmäistä adventtia kaikille jotka tätä lukevat! Ehkä me sitä luntakin vielä ennen joulua saadaan.


maanantai 24. marraskuuta 2014

MATKAMUISTOJA








Oli ihanaa taas kerran selata matkakuvat läpi ja muistella niitä ihania aurinkoisia päiviä (aurinko nyt ei tosin mun kummastakaan matkapostauksesta liiemmin välity, mutta ei nyt tartuta pikkuseikkoihin). Mulle haaveileminen ennen matkaa ja muistojen verestäminen reissun jälkeen ovat nimittäin aivan yhtä arvokkaita ja asiaan kuuluvia juttuja kuin "itse matkakin".
 Kaikkien - huimat neljähän näitä sain kerättyä - kuvien valotuksessa jotain meni enemmän tai vähemmän päin mäntyä, joten innostuin sitten muokkailemaan otoksia oikein autautumuksella. Koittakaa kestää, toivottavasti teille ei jäänyt sentään ihan ankeaa kuvaa Kreetasta, se on nimittäin kokemisen arvoinen paikka.

Ps. Ihanaa, että teitä lukijoita on jo noin paljon; kohta 70 kasassa.♥ :o

lauantai 22. marraskuuta 2014

TALVISIA TUNNELMIA




































Tännekin satoi vihdoin ja viimein ensilumi. Pakkohan sitä oli päästä heti kuvailemaan, joten tässä tuoretta kuvasatoa iltapäivältä. Kertokaa mitä pidätte, kommentit piristävät aina päivää!

Näitä kuvia lukuunottamatta nukkerintamalla on ollut aika hiljaista. Oon myynyt muutamia turhia nukkekamoja Pullipsuomen puolella, käykää ihmeessä katsomassa, jos olette jäseniä. Tavaraa nimittäin vielä tarjolla. ;> Ja mut siis löytää Pullipsuomenkin puolelta samalla nimimerkillä.
 Koska iänikuinen vaatekriisi vaivaa aina, mulla on käynnissä villapaita ja -pipo -projekti sekä muitakin vaatteita valmistuu aina toisinaan. Kuvan toppi ja bolero ovat omaa käsialaa.


Katsotaan jos saisin lisättyä aktiivisuuttani blogin puolella, ainakin ideoita olisi kovasti. c: Näkyillään!