lauantai 11. huhtikuuta 2015

ILMASSA ON ILMALAIVOJEN TUNTUA








 Tällä kertaa saatte täysin suunnittelemattoman ja spontaanin postauksen, sillä mun oli yksinkertaisesti pakko postata. Mutta ei hätää, kyllä se givekin sieltä tulee.

 Tänään on ollut aivan käsittämättömän upea kevätpäivä ja reilut 500 uutta kuvaa kertovat jotain siitä. Yli kolme tuntia kahden täydellisyyden kuvaamista pihalla [niin ja munhan vaan piti käydä napsimassa muutama kuva kauniin ilman kunniaksi], kuistin siivousta, kukkien, perhosten ja pörriäisten ihastelua, täydellistä muusiikkia, grillausta iltahämärässä, mitä muuta voi päivältä toivoa?

 Yllä näette aivan pienen osan kaikista mun otoksista, lisää tulee vähitellen. En muista milloin oisin viimeksi nauttinut kuvaamisesta näin paljon. En myöskään muista milloin oisin kuvaillut kahta nukkea samaan aikaan, oli kyllä hauskaa ja oon itse tosi tyytyväinen tulokseen tuloksiin.

Kiitokset kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille, oli taas aivan ihania kommentteja jotka hymyilyttivät pitkään!

Tälläisten päivien ansiosta elämä on elämisen arvoista.




Ps. Otsikko napattu tällä kertaa Risto Rasan runosta, jonka nimeä en valitettavasti muista...♥

22 kommenttia:

  1. Beautiful pictures!, I'm impressed with your dolls' clothes!


    http://www.callypsso.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Tosi keväisiä, ihania kuvia! Mun päivään on kuulunut myös grillausta, kuvaamista ja auringosta nauttimista. Postaahan taas pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilma, ihanaa jos sunkin päivä on sujunut kesäisissä merkeissä! c:

      Poista
  3. Äääks mullekin tuli niin hyvä mieli ja hymyilytti lukea kun joku osaa noin nauttia kesän tulosta <33 ja myös todella kauniita kuvia, niistä voi aistia tuulen vireen ja auringon, ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos, ihana kuulla.♥ Kiitos piristävästä kommentista, tämän voimin on kiva aloittaa seuraavan postauksen suunnittelu. :'>

      Poista
  4. Ihania kuvia ja niin keväinen, aurinkoinen tunnelma! Nämä nukkesi ovat tosi kauniita. Itsekin tekisi mieli raahata kakku ulos kuvattavaksi, mutta siinä on niin paljon hommaa puutarhapöytien kaivelusta alkaen, että taidan tyytyä sisäkuvaukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hienoa kuulla että tunnelma välittyi, kiitos.♥(: Uskon että siinä varmasti riittää tekemistä, onneksi tässä on koko kevät ja kesä aikaa kuvailla taas ulkona - niin nukkeja kuin kakkuja.

      Poista
  5. Kauniita kuvia, näitähän voisi luulla kesällä otetuiksi! ♥

    VastaaPoista
  6. Onpa nättejä kuvia! Tykkään paljon niiden väreistä ja pirteästä & kesäisestä tunnelmasta. <3 Vaikutat olevan hyvä nukkekuvaaja, oli pakko liittyä lukijaksi. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos kamalasti.♥ Tuo oli kyllä yksi kauneimmista kohteliaisuuksista, mitä oon saanut ikinä kuulla, olen otettu. Kiitos myös lukijaksi liittymisestä. :3

      Poista
  7. Kuten tiedämme, olen aina myöhässä :-D Ajattelin tänään tehdä vaikka mitä vielä joten ei tällainen pikainen kommentointi urakka ole mitään hehe (ajattelin hakea matikan kirjan koulusta ja kaikka muuta tollasta kakkaa sekä katsoa elokuvia vaikka toisaalta voisin ihan hyvin jatkaa tota tarinaa mutta pfft)

    Palvon aina näitä sun kuviasi <3 niissä on niin kauniit värit ja muokkaukset (tai noi voisin varmaan ton sanoa että se tyyli millä muokkaat tuo noihin kuviin kauniita värejä) Rakastuin sun tyttöihisi nyt vielä enemmän, toinen on tollanen kaunis vihreäsilmäinen, jotenkin maanläheinen. Toista sun tytöistäsi sitten aurinkokin palvoo, rakastan Kastanjan kustomeja niin paljon, noi punaiset huulet ja silmät luo niin upean kontrastin että aksöjfd rakastan ;_;

    Ihanaa kuitenkin kuulla että nautit kuvaamisesta koska siitä PITÄÄ nauttia, sitä ei saa tehdä pakosta :-( muuten niistä kuvista ei tule sellaisia mitä säkin voisit rakastaa ! Toivottavasti toi ilma tuolla ulkona alkaisi lämmetä niin voisin mennä ihan milloin vaan kuvailemaan aljskdf *huokaisu* Mutta upeita kuvia, nuo bokehit olivat kyllä suuri plussa hehe, postailethan kuitenkin sitten kun taas ehdit ヾ(*>v<)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, kiitos kiitos kiitos ihana ihminen.♥ Menin nyt kyllä aika sanattomaksi (jep, näinkin voi käydä) ja oon aivan sekaisin, kiitos ihanasta, pitkästä, upeasta kommentista, tää merkkaa mulle enemmän kuin uskotkaan. ;__;
      Joo, ton kuvaamisesta nauttimis - jutun oon totisesti huomannut viime aikoina, se kyllä vaikuttaa aivan järjettömästi kuvien laatuun. Myös se mielentila, minkä hyvin mennyt kuvaushetki tuo, on verrattavissa johonkin joogan tyyliseen. :3

      Poista
  8. Aivan valtavan ihana postaus! Tämmösistä tullee itekki tosi hyvälle mielelle. Ja mikä parasta, kivoja kuvia, joissa näkyy selkeästi kuvattavat kohteet. Kiitos piristeestä! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itellesi päivän piristyksestä, tuli sopivasti itkupotkuraivarin ja yleisen maanantaimasennuksen lomaan.♥ :D En nyt liioittele yhtään, kun sanon sun pelastaneen mun päivän, hyvä siis jos saimme toistemme mielialat kohennetuiksi.

      Poista